Triggerit. Tunnemuistot. Vanhat ohjelmoinnit. Punaiset napit ja vaatteet. Meillä kaikilla on omamme. Ne jotka tulevat meiltä niin syvältä selkärangasta, että ne todella tuntuvat TODELTA ja saavat meidät usein reagoimaan itseämme tuhoavilla tavoilla. Itsetuntemuksen matka lisää tietoisuutta pala palaselta niin, että pikkuhiljaa alamme kokemaan jotain uutta ja hassua: Tiedostamme, että reaktiomme on defenssi, mutta emme ihan osaa vielä katkaista reagoimistamme sen mukaan.
Jokaisen selviytymiskeinot ovat erilaisia. Joillakkin se on enemmän vetäytyvää ja piiloutuvaa, jollakin toisella hyökkäävää ja päälle käyvempää. Vaikka tavat ovat hyvin erilaisia, taustalla on hyvin samankaltainen pohjatunne: Pelko. Pelko, että minut hylätään. Pelko, että minua arvostellaan. Pelko, että minusta ei enää pidetä. Pelko, että torjutaan. Pelko myöntää, että erehtyi. Pelko menettää kasvonsa. Pelko, että elämä ei kannakkaan. Pelko, että ei selviä. Pelko yksinäisyydestä. Pelko läheisyydestä. Pelko menettämisestä.
Kun olemme pelolle sokeita, hyvin ymmärrettävistä syistä, se saa meidät suojautumaan. Suojautuminen rakentaa panssaria aidon kohtaamisen välille. Jos kylmetän itseni tässä, sitten minua ei satu! Oman elämäni jääkuningattarena voin ainakin tunnustaa, että vaatii hirveästi ponnisteluja ja kontrollia kylmettää itseään. Haaste olisi tehdä se, mikä kaikista eniten tuntuu vaikealta, antaa panssarien pudota. Sallia itsessään se, että tämä saa tuntua. Pelkoja ei voiteta kiertämällä niitä, vaan menemällä hellästi niitä kohti. Sallien sen, että se saa pelottaa. Sallien sen, mitä se meissä nostaa esiin.
Mennyt vuosi oli minulle monen ison pelon tiedostamista ja kohtaamista käytännössä. Jos jokin asia tuli selväksi, se on se, että niitä ei pääse pakoon välttelemällä kuin hetkellisesti. Kärsivällisesti elämä koputtelee ovelle, uudestaan ja uudestaan. Tarjoaa mahdollisuuden olla hylkäämättä itse itseään. Paine sisuksissa kasvaa liian suureksi. Niin paljon, kun tämä meissä voi nostaa vastustusta esille, se on kasvumme kannalta hyvä. Tähän aikaan toivon, että uskallat olla itsellesi tukena ja hellä. Anna aikaa.
Emootiot ja reaktiot joita usein painamme pois ja tukahdutamme ovatkin usein kuin silta vapautumiseen. Vain kulkemalla läpi pelon, vihan, turhautumisen, vastustamisen voi kokea niiden raukeamisen. Panssarin pudottamisen. Haastavan asian kohtaamisen. Kissan nostamisen pöydälle. Sanoa EI enää. Sanoa KYLLÄ. Astua itse sivuun. Antaa rakennelmien hajota.
Jokin raukeaa. Harvoin sitä tunnetta voi sanoin selittää. Jotain vanhaa sulaa pois.
Vastustaminen itsessään ei ole ongelma, vaan se että vastustamme vastustamista.
”Emotion is energy, energy is motion”.
Tästä syystä olen kokenut itse erittäin hyväksi ja toimivaksi yhdistää vapauttavan ja tunnelukkoja purkavan liiikkkeen sekä itsetuntemusharjoituksen. Omasta palleasta on pikku hiljaa päässyt sulamaan pois sinne kauan, kauan sulottua huolta ja hätää. Jotain johon olin niin tottunut, että en tajunnut mitä mukanani kannoin. Vähän paradoksaalista että ne asiat joita on itsessään ehkä eniten hävennyt ja pelännyt ovatkin voineet hitaasti mutta varmasti valjastautua voimaksi.
