Turvallisuuden tunteesta

Turvallisuudentunne on yksi tärkeimmistä tunteistamme. Turvattomuus, oli se sitten fyysistä tai emotionaalista koskee. Repii sydäntä auki, nostaa epävarmuutta.

Jokaisella meistä on myös omat konstinsa etsiä turvaa, joskus ihan näennäisesti järjettömillä keinoilla. Näin ainakin itsellä, se miten haen turvaa ei välttämättä kestä tarkempaa katselua. 

Uskon että on hyvä sopivassa suhteessa kyseenalaistaa omia turvanhakukeinojaan. Se on pelottavaa ja nostaa esiin hetkeksi pelkoa, epävarmuutta...
Mutta se myös vapauttaa näkemään että ei ehkä tarvitsekaan.
Ei ehkä tarvitsekaan joogata joka aamu ollakseen ok. Ei ehkä tarvitse rikastua ollakseen on. 
Ei ehkä tarvitse olla tietyssä rasvaprosentissa. Olen ihan ok vaikka olenkin väsynyt. 
Olen ihan ok vaikka söinkin pizzan. Olen ihan ok vaikka olenkin sairaslomalla. 
Olen ihan ok vaikka en tiedäkkään mitä tehdä. Olen ihan ok. Olen ihminen.

Sitten on myös sellaista turvattomuutta, johon kannustan puuttumaan. 
Ihmissuhteissa epäluottamus, valehtelu, pelien pelaaminen, epäkunnioitus, puhumattakaan henkisestä väkivallasta.

Liian usein törmää ihmisiin ja törmään itsessäni yrityksiin hyväksyä jotain jota ei tarvitsisi katsoa sormien läpi. Liian usein uskon silloin tarinoihini ”Mutta ei toista voi tuomita” ”Ei ole reilua vaatia”
”Jos pyydän häntä lopettamaan hän kuitenkin…” ”Jos puhun tästä hän kuitenkin….” ”Kyllä se varmaan siitä”. Tilanteen myöntäminen pelottaa. Mutta samalla se vapauttaa. 

Jos energia ei kulu enää todellisten tunteiden kieltämiseen tai tilanteen torjumiseen, energia voi vapautua tilanteen eheytymiseen, siitä oppimiseen. Mitä tilanne opettaa minulle on ehkä eriasia mitä se opettaa sinulle. Emme ehkä kaikista toiveistani huolimatta päädy ihanaan yhteisymmärrykseen. 

Joskus askel kohti sisäistä turvaa kulkee turvattomuuden läpi. 

F*cking scary, mutta kannattaa. Siitä oikeasti pääsee läpi.