Ystävyys, auts ja kiitos

En muista missä olin viime ystävänpäivänä, mutta tuntuu hienolta huomata tänään miten paljon viime vuosi on opettanut minulle ystävyydestä. Erityisesti naisten välisestä ystävyydestä. 

Kaikilla meillä on omia haavojamme ystävyyden saralla. Omaan taustaan kuuluu lapsesta alkaen kolmio draamoja, ulkopuolelelle jättöjä sun muita paineita olla tietynlainen. Itselläni on toki osuus noissa touhuissa. Nämä kokemukset jätti vuosiksi uskomuksen että naisiin ei voi luottaa, naisten välinen ystävyys ei ole mahdollista. Herkkyyttä panssaroin koittamalla olla "hyvä jätkä" ja hengaamalla lähinnä poikien kanssa.

Muutama vuosi sitten naisystäviä on taas alkanut hiipua elämään, varovaisin askelin. En alkuun ole uskaltanut antaa itsestäni muuta kuin positiivista ja reipasta kuvaa. Vasta nyt huomaan miten jännittävää ystävyys on ollut. Naisilla on usein suurempi herkkyys aistia mitä pinnan alla tapahtuu, kovan jätkän pelit ei mennytkään läpi. Hyvä niin. Aina hassua, mutta olen todella pelännyt omia ystäviäni.

Viime vuoden yksi isoimmista teemoista on ollut minuna oleminen, valoineni ja varjoineni. Minuna oleminen suhteessa muihin. On meinaan helpompi näennäisesti säilyä rauhassa kun on itsekseen, kukaan ei pääse tökkimään mihinkään mikä saattaisi tehdä kipeää, mihinkään missä voisi olla aika kasvaa. 

On niin paljon helpompaa olla jossain roolissa kuin itsessään. Voi olla huolehtija, voi olla tsemppaaja, voi olla aina muka ymmärtämässä, voi olla se joka koittaa ratkaista. Entä voiko vaan olla? Suostuuko kokemaan mitä todella kokee, selittelemättä?
Se on minulle ainakin haastavaa.

Jossain kohdissa on ollut hyvä opetella pyytämään anteeksi, jossain kohdissa lakata pyytelemästä anteeksi. Tämän vuoden aikana sain kokea asioita joita ei voi kokea yksin. On itketty, naurettu, istuttu hiljaa... Jaettu. Ihmetelty. Kohdattu. Myös oltu erimieltä. Välillä tarvittu etäisyyttä. Vuosi on ollut syvälle sisuksiin menevä. Ilmassa tuoksuu kepeys. Ehkä tänä vuonna luvassa on enemmän filosofoinnin ja syvä sukellusten sijaan tanssia, leikkiä ja kaikkea "sweetness of doing nothing" osastoa. Ehkä Hymiö wink

Ystävyys ei ole helppoa. En aiemmin osannut arvostaa sitä, koska en ollut kokenut sitä. Olin kokenut jotain sinnepäin, näytelmiä ystävyydestä. Kiitos niistä kokemuksista, ne opetti erottelukykyä. Vastuunottoa. Sitä mikä ei tunnu oikealta.

Ja toki, vuoteen mahtuu yhhälailla yksinäisiä hetkiä, erillisyyden tunnetta ja vertailua. Ne on myös osa elämää, juuri niitä asioita joita voi ja ehkä kannattaakin rohkeasti jakaa ystävien kanssa.

Siispä kiitos. Kiitos. Kiitos. Joskus on pelottavaa sanoa miten paljon joku merkitsee, miten paljon tykkää. Koitan muistaa ja uskaltaa tehdä sitä enemmän livenäkin. 

Hyvää ystävän päivää <3 terveiset iglusta!