Tunnustuksia
Upea tunne on se, kun näkee jonkun mielen luoman veivauksen ja nöyrtyy tunnustamaan ja näkemään persoonansa pikkumaisuuden ja itsekkyyden. Vaikka kuinka persoona haluaa olla ihana, rakastettava ja hyväksytty, se on melkoinen Susi lampaan vaatteissa.
Se janoaa voivansa tietää, olla parempi, saada lisää eikä mikään näytä riittävän. Tällaisen tunnustuksen teko voi tuntua pieneltä kuolemalta. Kukapa tykkäisi todeta että ” olin väärässä” tai todeta että ” toiveeni oli itsekäs” .
Vapauden tielle lähtevä voi tuskin välttyä näiltä tunnustuksilta. Vapaus ei ole pelkkää rajoittavista uskomuksista vapautumista vaan järjettömältäkin tuntuvaa halua nähdä valheellisuuksien läpi. Ja näitähän riittää. Vapautuminen on ajoittain ihanaa ja fantastista, ajoittain se on kivuliasta ja hirveää.
Se matka sopii hänelle, joka ei voi enää jättää matkaa tekemättä. On jo niin turtana etsimisestä, takertumisesta, pelosta, riittämättömyydestä ja häpeästä. Vapaus ei voi noita kiertää, vaan se menee kohti.Alussa ehkä uhmaten ja aggressiivisesti, kuin soturi jolla ei ole käsitystäkään kuinka monta vastustajaa on edessä. Saatuaan kokemusta siitä kuinka vastustajat hajoavat soturin sydämessä herää rauha ja kiitollusuus keskellä sotaa.Se ei enää samaistu kokoajan siihen joka sotii. Se sotii itseään vastaan. Ei ketään muuta, ei ole mitään muuta. Välillä se luo fantasioita siitä että se on valmis soturi ja ansaitsee kunnia merkin. Se luuli, että se teki sen itse. Todellisuus ei sodi. Se on kylmän viileä, rauhallinen soturi, joka ei pelkää tarpeen mukaan ärähtää, joka ei pelkää olla hiljaa. Se tietää että kaikki on aina niin kuin kuuluukin, keskellä sotaakin.
Näin unen jossa pelottavan näköinen mies koitti hyökätä kimppuuni. Unessa olin peloissani, räpiköin häntä vastaan, koitin puolustautua ja hyökätä vastaan. Kunnes kuulin jostain vakaan ja rauhallisen äänen ” antaudu” . Lopetin kaiken vastustelun ja räpiköinnin. Hyökkääjä edessäni mureni palasiksi. Antautumalla.
Huomasin hiljattain jälleen yhden itsekkään mallin johon mieli oli kiinnittynyt. Se halusi todellisuuden muokkaantuvan omien halujensa mukaan. Se ei luottanut että todellisuus tietää paremmin kuin valheellinen ja pelkoon perustuva itse.Vanhan ruven repäisy kirpaisee, mutta sitten se on ohi. Tästäkin oivalluksesta mieli haluaisi luoda selkeästi ymmärrettävän konseptin. Persoona haluaa turvaa , ja sen saavuttaakseen se onkin valmis vaikka mihin. Vapautuminen on kaikkea muuta kuin turvallista, pelon näkökulmasta. Se kuitenkin kantaa, mitä ihmeellidemmällä tavalla.Palkinnoksi ei saa kiitosta, kehua, tietoa tai titteliä.
Mikä saa jatkamaan eteenpäin vaikka mitään ei ole luvattu? Se että ei voi enää kääntyä takaisinkaan.
Kun havahduin tuohon itsekkääseen malliin koin aluksi suurta häpeää. En voinut kaunistella asiaa mitenkään. Se oli vain hyväksyttävä. Häpeään ei auta jäädä kierimään.Tässä olen huomannut isoja muutoksia suhtautumisessani. Aiemmin vastaavat “pienet kuolemat” saivat kierimään häpeässä, epäonnistumisessa ja ” olen hirveä akka joka ei ansaiste elää”- fiiliksissä.Tällöin tuli lähdettyä tarinoihin mukaan ja antoi menneen määrittää sitä kuka on.Kun tiedostaa jotain, voi todella vastata siitä että samaa erhettä ei tarvitse tehdä uudelleen.
Antaa anteeksi ja jatkaa eteenpäin.Laskea aseet ja antautua. Kunnioittaa kanssa sotureita, ja antaa heidän sotia omat sotansa.
One does not become enlightened by imagining figures of light, but by making the darkness conscious. The latter procedure is disagreeable and therefore not popular.
C.G. Jung