Sanojen söpötystä
Ihmisen mieli toimii vähänkuin leimasin kone, se leimailee asioille, ihmisille, paikoille ja tilanteille omanlaisiaan merkityksiä. Mieli tekee sen ” hyvää hyvyyttään” jotta voisimme ymmärtää helposti mitä mikäkin tarkoittaa ja mistä missäkin on kyse. Jotta voisimme varautua tulevaisuutta varten Paperilla tämä kuulostaa hienolta ja upealta, mutta silloin unohtuu että kokemuksemme todellisuudesta on värittynyt melko harhaisin linssein.Tämä saa usein meidät reagoimaan täysin menneestä käsin.Vaatii rohkeutta, avoimuutta ja vilpittömyyttäkin katsoa joka hetkeä ilman menneisyyden leimoja ja koittamatta tunkea menneisyyttä luotuja boxeja. Olemme ihmisiä. Mieli on usein niin täynnä vanhoja ehdollistumia että niiden läpinäkeminen kerralla lienee mahdotonta.Onneksi saamme kyllä ihan joka päivä ” wake up call” henkisiä tilaisuuksia, kun vaan silmät pysyvät auki. Ja muistaa miten inhimillistä on että välillä pamahdamme taas jonkun vanhan ohjelman pariin. Nämä ovat ehkä kivuliata hetkiä, mutta välttämättömiä sen suhteen että voimme nähdä missä käsityksissä olemme vielä jumissa.
Mitä tarkoittaa vaikkapa luottamus yhdelle, se on täysin muuta toiselle. Mitä on Pekalle vapaus on Maijalle vankila. Mitä on rehellisyys jollekkin se on toiselle paskan puhumista. Vaikka puhummekin näennäisesti samaa kieltä, mitä todella tarkoitamme? Millaisia merkityksiä olemme luoneet sanoille tai muille henkilöille ja olemmeko ihan 100% varmoja näiden asioiden paikkaansa pitävyydestä?
Mielen kategorisointi saa meidät helposti kuvittelemaan ja uneksimaan asioita niin että katsomme tätä hetkeä vanhojen linssien läpi. Näenkö tänään ystäväni joka 5 vuotta sitten myöhästyi usein edelleenkin ” myöhästyjänä”? Kategorisoinko ja leimaanko muita ja itseäni päivät pitkät enkä näin todella näe ketään?
Millaisia merkityksiä ja sääntöjä mieli on luonut vaikkapa parisuhteelle?
Työnteolle?
Harrastuksille?
Sille että kokee olevansa riittävä ja turvassa?
Siitä millainen on ” hyvä ihminen” ?
Siitä miten muiden tulisi kohdella sinua?
Henkisyys on sana joka minua on jo hetken aikaa mietityttänyt ( lue ottanut kupoliin). Katsoinko elämää linssien läpi jotka pitävät ” henkisyyttä” jotenkin parempana kuin vaikka hyvän elokuvan katsomista? Minulle henkisyys ei tarkoita ( enää) pelkkää energiaa, chackraa sun muuta mielenkiintoista harrastettavaa, vaan henkisyys on enemmänkin vapautta joka ei sulje pois mitään. Vapaus ei vaadi yhtään kokemusta ” henkisistä” asioista, oikeastaan päinvastoin. Joskus ihmisyyden pelin näkeminen on huomattavasti helpompaa jos ei ole valtavaa määrää henkisiä uskomuksia ja oppeja suppeuttamassa katsonta kantaamme tietynlaiseksi. Vapauden kannalta sanoilla tai tiedolla ei ole mitään merkitystä. Toisaalta mieli suostuu monesti katsomaan asioita avoimemmin jos se ymmärtää älyllisesti miksi se edes haluaisi niin tehdä. Ja jos ei halua, se on erittäin ok. Jos vapautumisen prosessi käynnistyy, sitä tuskin voi edes estää. Saatamme koittaa painaa jarruja, mutta palaamme uudelleen ennemmin tai myöhemmin tutkimaan sitä mikä on oikeastaan todellista ja mikä ei. Tälle matkalle moni on tarvinnut pohjalle jos jonkunmoista henkistä etsintää ja ideologiaa, huomatakseen viimein että vaikka ne kuinka ihania harrastuksia olisivatkaan yksikään mielen tekniikka ei voi meitä vapauttaa mielestä. Sitä ei voi hallita. Sitä voi vastustaa ja sen persoona usein tekeekin. Se on ihan ok ja luonnollinen osa prosessia. Prosessiin kuuluu mm. Se että katsoo täysin uudesta katsonta kannasta millaisia merkityksiä on luonut niin muista, itsestään, sanoista ja ties miestä. Oikeat vastaukset tai oikeassa oleminen on tästä kaukana, vaan enemmänkin nöyryys todeta tuhansia kertoja että olin väärässä! Mutta jossain kohtaa se ei olekkaan enää kauheaa.se on suuri helpotus, joka löytyy kun erottaa että tuo persoona ja roolin vetäjä onkin vain rakennelma, joka en ole minä. Mitä vähempi persoonalla on tarvetta puolustaa osasiaan, sen vähempi se näyttelee, vaivaantuu tai toimii vanhojen ohjelmointien sekä selviytymisstrategioiden ohjailemana.
Olen kirjoittanut varmasti aiemminkin että vapautuminen ja tiedostaminen tapahtuu monesti askel kerrallaan, sitä myötä kun on valmiit avaamaan silmiämme emmekä pysty enää kieltämään ilmiselvää asiaa.Nämä ovat asioita joita teoriassa tietää, niistä on helppo puhua mutta kokeminen ja vapautuminen on jotain muuta mitä voi kirjasta oppia. Joskus tuli ihastuttua siihen mielikuvaan että vaan jos tankkaa tietoa mm. henkisyydestä ja vapaudesta että se jotenkin vapauttaisi. No ei se vapauta Todeksi eläminen on prosessi. Joka etenee juuri sitä tahtia kuin kuuluukin.Tähän prosessiin ainakin omalla kohdalla on kuulunut ties kuin monta kuoppaa johon on tullut humpsahettua.Mutta ne kuopatkin ovat osa sitä prosessia!
Pelihahmon kuuluu saada tiettyjä kokemuksia sekä käydä tiettyjä steppejä matkallaan, ne ovat osa suurempaa kokonaisuutta jossa kaikki yhteydessä kaikkeen. Se siemen joka viisivuotta sitten kylvettiin kenties yhdellä pienellä lausahduksella saattaa tänään puhjeta kukkaan. Yksikään askel ei ole turha, väärä tai pysähtynyt. Mieli on ainoa jolla voi olla kiire.
“When the fruit is ripe, it drops from the tree by itself. One moment it hangs by a thread from the branches of the tree, bursting with juice. The next moment it falls–not because it has been forced to fall, or has made the effort to jump, but because the tree has recognized its ripeness and simply let it go.It is simply the right time.” -Osho