Podcast kateuden tunteesta

Kateuden tunnetta voi olla vaikea tunnistaa, saatikka myöntää edes itselleen.

Kateuden tunteeseen liittyy usein tabuja ja häpeää. Pahimmillaan se on tunteena lamaannuttava. Parhaimmillaan se voi toimia itsetuntemuksen työvälineenä ja auttaa vapautumaan itseä rajoittavista ajatusmalleista.

Kateus on tunteena inhimillinen siinä missä muutkin tunteet. Se ei tee ihmisestä huonoa eikä epäonnistunutta. Kateuden tarina kannattaa kuitenkin tunnistaa, sillä se on harvemmin totta. 

Kateus ei ole läheskään aina kateutta toisten autoista, ruohonleikkureista tai vaatteista. Emotionaalinen kateus on sitä, että koemme että jollain toisella on tunnetasolla jotain, minkä koemme itseltämme puuttuvan. Voimme esim. Kokea että joku saa tukea jota itse kaipaisimme. Kaipaamme tuetuksi tulon tunnetta. 

Kateuden tunteen salliva tutkiminen on lahja itsellesi, joka parhaimmillaan lisää itsetuntemusta ja opettaa erottelukykyä siitä, mikä on sinun tiesi ja mikä ei.

Kuuntele lisää!

Lakkaa yrittämästä muuttaa itseäsi podcast paradoksista

Kyllä, uskon että on hyvä ja viisasta työstää itselle kipeitä asioita ja kyllä, uskon että myös vaikkapa tiettyjen itselle tuhoisten käytösmallien muuttaminen on viisasta.

MUTTA, siitäkin voi tulla uusi vankila.

"Hyväksyn itseni vasta kun olen päässyt eroon tästä vihasta"

"Kunhan lopetan tämän kontrolloinnin olen ok".

Tästä seuraa uusi kehä, jossa yritämme kyllä hyvin aikein muuttua, mutta yritämme sitä tuominnasta ja riittämättömyydestä käsin. Jokaisella meistä on issueita, varjoja ja ei niin kauniita tapoja toimia. JOKAISELLA.

Mitä se olisi, jos lähtisi siitä että on hyväksyttävä ja arvokas, kaikkineen. Kaikkine raadollisuuksineenkin? Se voi tuntua järjenvastaiselta, tiedän. 

Mutta jos itsesi tuomitseminen olisi auttanut sinua muuttumaan, se olisi jo tapahtunut.

Saat olla juuri siellä missä olet. <3

ps. Kotona kehossa workshop käsittelee itsensä hyväksymistä itsensä muokkaamisen sijaan.Voit käydä workshopin kotoasi käsin, silloin kun sinulle sopii.

Addiktioista podcast

Addiktiot mielletään usein lähinnä alkoholi ja huumeongelmiksi. Siinä missä ne toki ovat addiktioita, on tärkeää tiedostaa että myös "hyviin" asioihin voi addiktoitua. Addiktion tarkoitus on harhauttaa kipu/vaikea tunne jota ei usko kykenevänsä kohtaamaan pois. Se on erittäin ymmärrettävää, mutta ei toimi pitkässä juoksussa. Lopulta käy niin, että addiktio satuttaa enemmän. Addiktio ei vapauta, vaan rajoittaa. Addiktiot kaventaa elämää, eikä mikään silti riitä.

Addiktoiden työstämisessä myötätunto, kärsivällisyys ja pienet askeleet ovat oleellisia. Addiktiot syövät ruuakseen häpeää ja syyllisyyttä, joten näiden suhteen tarvitsemme rohkeutta keskustella ja puhua niistä turvallisille ihmisille. Paineistetut ja pakotetut yritykset lopettaa tuskin onnistuvat.

On hyvä muistaa, että vaikka addiktio nyt tuottaakin kipua, sen tarkoitus on ollut helpottaa oloa.Se on yrittämnyt suojata kivulta, joka tuntuu täysin todelta.

Elämme aikaa, jossa vaikeista tunteista puhuminen tuntuu olevan tabu. Ja silti, kaikki niitä koemme. Ihmisyyteen kuuluu ahdistus, suru, viha, pettymys ja väsymys siinä missä ilo, leikkisyys, vapautuminen ja rauhan kokeminenkin. 

Ps. Överiksi meni e-kirjani käsittelee mm. suorittamista ja addiktioita varsin syvällisesti.

Podcast päätöksien tekemisen pelosta

Päätöksenteko elämässä nostaa esiin monenlaisia tunteita. Se ei ole aina helppoa, varsinkaan ihmiselle joka pyrkii miettimään seurauksia ja toimimaan mahdollisimman oikein. 

Voi olla, että pelkää niin paljon tuottavansa muille pettymyksiä tai tekevänsä virheen, että jää tilanteeseen jossa itsellä ei ole hyvä olla pitkäksikin aikaa.

Elämän isot päätökset eivät koskaan synny hetkessä, eikä tarvitsekkaan. Ne eivät ole myöskään ole vain järjen asioita. Oleellista on harjoitella kuulemaan ja luottamaan sisäiseen ohjaukseensa, joka ei ole aina se mikä olisi "ihanteellisinta" tai jonkun muun mielestä oikein. 

Joskus on aika päättää, että nyt ei ole aika tehdä päätöstä. Joskus tarvitaan aikaa, asioiden työstämistä ja tilaa. Silloin suurinta rakkautta on ottaa aika-lisä ja miettiä rehellisesti mihin voi ja ei voi vaikuttaa. 

Joskus on aika uskaltaa ottaa se pelottavakin askel. Mutta se askel ottaa itse itsensä, kun se on valmis. Kaikki tapahtuu aina lopulta oikeaan aikaan.

Kuuntele lisää päätöksien teon pelosta podcastilta!

Podcast sisäisestä turvallisuuden tunteesta

On varsin yleistä kokea turvattomuutta ja epävarmuutta arjessaan. Nämä eivät ole kuitenkaan tunteita joita välttämättä helposti tunnistaisimme, ne sotkeutuvat usein epämääräisen ahdistuksen ja stressin alle.

Perusturvallisuuden tunteen syntymiseen vaikuttaa monikin tekijä, mutta tällä podcastilla jaan 5 tärkeää tekijää turvallisen pohjan syntymiselle. Nämä ovat myös usein hyviä suuntaviivoja, mitä lähteä vahvistamaan jos perusturvattomuuden tunne on elämässä tuttu.

Uusin podcast loukkaantumisesta ja sen piilotetusta viisaudesta

Yleensä loukkaantumista pidetään hieman herkkähipiäisten hommana. Totta on kuitenkin se että meitä jokaista on joskus sattunut ja olemme kokeneet tulleemme loukatuksi. Oli se sitten täysin tahatonta tai tahallista.  Se ei tarkoita että meidän tulisi jäädä katkeruuteen kiinni, sillä myös loukkaantumisen tunteet voivat opettaa meille jotakin arvokasta.

Loukkaantumisen tuottamaa kipua voi olla vaikea käsitellä, niimpä joko vaimenemme, teemme vastahyökkäyksen tai välttelemme. Onko muitakin vaihtoehtoja?

Podcast kärsimykseen addiktoitumisesta

Kyllä, kärsimykseen, analysoitiin ja itse itseään kuluttavaan ”tutkimiseen” voi myös addiktoitua.

Onko sinulle käynyt niin?

Ratkaisu ei suinkaan ole pakkopositiivisuus tai tunteiden kieltäminen. Saatamme kuvitella, että vellominen on sama asia, kuin asioiden käsittely. Se ei ole.

Kuuntele lisää!

Todistus

Mitä jos ei tarvitsi yrittää todistella Kenellekkään mitään? Ei omaa riittävyyttään, viisauttaan, ymmärrystään, ihanuuttaan, luotettavuuttaan, seksikkyyttään, "hyvää äitiyttään" , rakastavaa puolisoa, luotettavaa ystävää, ammattitaitoaan, jatkaa listaa jollain muulla kolahtavalla. Mitä jos vaan tosiaan olisi. Just show up as you. 

Taas sain muistaa sen hassun helpottavan paradoksin, että en voi ikinä riittää, tulen olemaan ihminen. Jota joskus jännittää, jolla on huono hetki, joka reagoi, joka kompuroi, joka sylkee sammakon väärässä kohdassa, jonka on katsottava peiliin, joka ei ikinä voi tietää tarpeeksi, jota väsyttää, joka kaipaa huomiota... Vaikka se miten yrittäisi ja puskisi. Se on ihana, virheellinen, täydellinen, erehtyväinen, viaton...ihminen. Ja se juuri riittää.  

Onko elämässäsi joku asia jo ja suhteen olet ehkä huomaamattasi koittanut todistella jollekkin (ehkä itsellesi?) jotain. Minä löysin tänään tällaisen asian, jossa koitin saavuttaa omaa hyväksyntääni. Ajattelin kokeilla luopua tuosta todistelusta päiväksi. Jos se tuntuu toimivan, taidan jatkaa vähän pidempään. Tervetuloa mukaan <3

Milloin riittää? Kerro kerro kuvastin.

Veikkaan että kaikilla meillä on jonkunlainen kokemus siitä että olemme tuottaneet jollekkin toiselle pettymyksen. Tietenkään Me emme sitä oikeasti tee. Mutta meillä on kokemusta siitä että emme ole onnistuneet täyttämään jonkun/joidenkin muitten odotuksia,toiveita, standardeja.

Ehkä meitä on syytetty kovaäänisesti, tai katsottu paheksuen. Ehkä meille on suoraan sanottu että tuo ei kelpaa. Ei riitä.. Voi miten kivuliasta voikaan olla kokemus josta on tehty tulkinta "En ollutkaan tarpeeksi".&nbsp;Tuo kokemus ja ajatus voi olla erityisesti pienenä mukelona niin kivulias, että tehdään sitten kaikkemme jotta olisimme "tarpeeksi". Joskaan emme tiedä mitä tuo tarpeeksi sitten on. Ja kenen mielestä tarpeeksi? Ei ole mahdollista olla tarpeeksi, jos sitä miettii muiden mielipiteiden kautta.Ei ole mahdollista riittää! Mikä helpotus! 

Tarkoitus ei ole nyt osoittaa niitä syyttävällä sormella jotka odottivat meiltä muuta tai ihan toista joka oli meille itselle luontevaa. Heillä on heidän käsityksensä ja se on ihan ok. Se on omalla vastuullani jos koitan mahtua muiden käsityksiin silläkin uhalla että särjen sillä sydämeni. On minun tehtäväni tutkia omaa käsitystäni mikä on riittävää ja tarpeeksi, ja mistä ihmeestä olen sen oppinut.

Itse koin tuottaneeni niin paljon pettymyksiä ihmisille että 10-vuotta sitten päätin tiedostamattani että en enää koskaan sitä kestä. Niimpä koitin tulla täydelliseksi. Koitin tulla täydelliseksi työntekijäksi, täydelliseksi opisekelijaksi, täydelliseksi tyttäreksi, täydelliseksi kansalaiseksi, täydelliseksi ihmiseksi. Arvaat varmaan että epäonnistuin ja kovaa? Koitin mahtua muiden käsityksiin siitä minkälainen minun tulisi olla. Samalla "minä" katosin. Kaikista tärkeintä oli kelvata, hinnalla millä hyvänsä. Enkä tietenkään kelvannut. Itselleni varsinkaan. 

Oman polun kulkeminen, vaikka se ei aina muita mielyttäisikään vaatii kyllä rohkeutta. Ja sen muistamista uudelleen ja uudelleen. Armollisuutta ja nöyryyttä. Sen anteeksi antamista että joskus se unohtuu. Tiedätkö mitä siitä seuraa kun uskaltaa kulkea omaa polkuaan? Tai uskaltaa olla sinut sen polun kanssa jolla elämä sinun hahmoasi kuljettaa? Siitä seuraa se, että ihan jokaisen muunkin polku on täydellinen. Vaikka ne "muut" eivät tekisi sitä me mielessämme toivomme. Me annamme myös muiden olla sitä mitä he milloinkin ovat. Me annamme heille luvan muuttua. Me emme enää koita mielellä heitä hallita. Silloin me näemme sen Jumalan/Elämän/Tyhjyyden tanssin KAIKESSA ja KAIKISSA.

Mikä on sinulle tarpeeksi? 

Millaisia standardeja mielessä on sille mikä on tarpeeksi?

Mistä nämä standardit olet oppinut? Oletko itse 100% varma että ne ovat totta?

Voit halutessasi tutkia vastauksia itsessäsi. Mitään oikeaa vastausta ei ole. Tutki rehellisesti. Mielellä voi olla kiusaus mennä selityksiin kuten " No hei jos kaikki on jo tarpeeksi niin millä me saadaan nälänhätä loppumaan" "Ja jos kaikki vaan heittäytyisi olemaan itselleen tarpeeksi niin sittenhän seuraisi sitä ja tätä". Selityksiin meneminen ja tulevaisuuteen ennustaminen on hyvä tapa välttää omalla kohdallaan katsomista. Välttää voi tietysti niin pitkään kuin haluaa. Spekuloidakin voi niin pitkään kun haluaa. 

Oli miten oli, se on tässä tapauksessa nyt tarpeeksi ja riittävää.