Stressi Erkki täällä hei!

Ajattelin tehdä järisyttävän tunnustuksen! Minä koen stressiä!

Ei tämä tietenkään mikään järisyttävä uutinen oikeasti ole, paitsi sille ihanalle hippula vinkula egolle joka voi olla kiinni jossain ihanassa ihmiskuvassa aina leijuvasta ja läsnäolevasta henkisestä ihmisestä (NOT) jota ei mikään hievauta. 

Ajatuksia on paljon. Huomaan hengityksen olevan pinnallisempaa. Olen herkempi äänille. Kurkkua vähän puristaa ja lihakset ovat jännittyneitä. Ärsyynnyn helpommin. Kutsun tätä stressiksi.

Olen ajatusten kanssa. Huomaan että jos en lähde niihin mukaan on hiljaisuus ja tyjhyys. Olen tunteen kanssa. Kun en kiellä sitä sekään ei haittaa. Huomaan ettei puristus kurkussa ole stressiä, se on puristus kurkussa.

Ei minulla oikeasti ole stressiä, minulla on ajatuksia jotka haluavat tulla nähdyksi.
Ajatuksia kuten "Entäjos en kerkeäkkään tarpeeksi". "Entä jos mokaan". "Minun on pakko..." Ja niin edelleen. Ajatuksia jotka koittavat uskottavilla tarinoillaan saada minut luulemaan että voin kontrolloida elämää.Ajatuksia jotka pelkäävät "kasvojen menetystä". Ajatuksia jotka haluavat tulla leikkimään paremmin tietävää.

Ajatukset itsessään ei ole ongelma.Se että uskon niihin on hahmolleni ongelmallisen tuntuista. Hahmoni haluaisi ehkä kieltää ajatukset. Se ehkä keksisi jonkun kivan henkisen rimssun miten " pitäisi" ajatella sen sijaan. Tai sitten hahmo saattaa jäädä jumiin ajatukseen olen stressaantunut. Sitten se tekee kaiken niinkuin stressaantunut tekee.

Ja toistaa saman huomenna uudelleen.
Ja sitten taas.

Sitten se ihana paradoksi näyttäytyy taas! Olen stressaantunut ja en ole stressaantunut! Molempia samalla ja ei sitten kuitenkaan kumpaakaan.Voi olla että stressaavalta tuntuvia ajatuksia tulee taas kohta. Tai voi olla että ei tule. Molemmat käy hyvin.

Kun huomaan kireyden merkkejä itsessäni, minulla on tapana kirjoittaa. Haluan tutkia mitä ehkä vastustan. Millä ajatuksillani sodin elämää vastaan. Minkä ei mielestäni "pitäisi" olla niinkuin on. Mitä roolia itsessäni koitan varjella tai ylläpitää? Mitä luulen että minun pitää, vaikka ainoa vaatija on ajatus?
Kun stressaavan ajatuksen löytää ja tunnistaa, se usein jo helpottaa. Joskus sen kanssa täytyy tehdä enemmän töitä, joskus se on kasannut ympärilleen oikein verkon liitännäis ajatuksia ja toimintoja. Tällöin niiden purkaminen  ja tiedostaminen on kärsivällistä taidetta. Ja as we know, taidetta ei tehdä pakottamalla, stressaten tai puristaen. Stressistä vapautumisestakin voi stressata. Sanomattakin on varmaan selvää, että se ei toimi. Ja silti sitäkin on pitänyt kokeilla :) Kuinkakohan paljon nuo rakkaat kantapäät oikeen jaksaa?

Leppoisaa päivää!

Linkin takaa myös huikeen hyviä vinkkejä stressinhallintaan: http://drhyman.com/blog/2013/04/26/five-ways-to-never-be-stressed-again/