Mirror mirror

Makea peli tämä elämä! Se tosiaan projisoi ympärilleen sen mitä emme itsessämme näe, tai mitä itsessämme haluamme kieltää. Kun tämän muistaa, jokaisesta hetkestä ja jokaisesta vastaan tulijasta tulee opettaja ja " vapauttaja" . Teoriana tämä on ehkä söpö ja naiviikin, mutta kannattaa todella katsoa ja tutkia voiko todella olla näin. 

Esim. Olin tilanteessa jossa kohtasin vastustelua ja arvostelua. Pieni pelokas ego tietysti kokee tälläisissa tilanteissa itsensä ja hyväkyttävyytensä uhatuksi. Sille on tärkeää kalastaa kokemusta omasta rakastettavuudestaan jostain ulkopuolelta. Tämä tilanne näytti jälleen kerran, että on turhaa odottaa hyväksyntää keneltäkään muulta. Lisäksi se näytti sen, että kukaan ei oikeasti ärsytä ketään, vaikka AJATUKSEMME saattavat kertoa jotain ihan muuta. Itse henkilö ei koskaan ärsytä, vaan ajatuksemme ja mielikuvamme henkilöstä. Tämä henkilö muistutti minua myös niistä hetkistä kun olen itse vastustellut ja arvostellut muita jostain. Kun näen itsessäni " vastustelijan" , minun ei tarvitse vastustaa sitä että toinen vastustaa.

Vastaavasti olen saattanut kokea huonommuutta tai kiusaantua jos projisoin johonkin henkilöön jotain "positiivista" jota en itsessäni näe tai kiellän sen itseltäni. 
Ystävä voi vaikkapa ärsyttää, jos hänessä näkee itsenäisyyden ja terveen itsekunnioituksen jota vailla itse kokee olevansa. 

Kysymyksiä jotka voivat olla avuksi vastaavissa tilanteissa: 

Mitä kuvaa itsestäni tämä tilanne ( kuvitteellisesti) uhkaa?

Löydänkö tässä samankaltaisuutta itseni kanssa?

Mitä kuvaa itsestäni haluan varjella?

Milloin olen itse toiminut noin?

Voinko antaa itselleni sen, mitä toiselta etsin? 
( Jos vaikka etsii muualta kunnioitusta, tms.)