Läheisyys ja itsenäisyys

Yksi kiehtovimpia ja ainakin omalla kohdalla myös haastavimpia asioita elämässä ja ihmisenä olemisessa tuntuu olevan sen kultaisen keskitien löytäminen itsenäisyyden ja terveen tarvitsemisen sekä läheisyyden välillä. Sitä kun on tässäkin asiassa tullut kokeiltua monenlaista ääripäätä. Omaan kuoreen menemistä- "itse pärjäämistä" (lue: koska läheisyys pelottaa) sekä "en pärjää ilman sinua" riippuvuutta (lue: koska yksinolo pelottaa). 

Näiden ääripäiden välillä on kuitenkin paljon tilaa liikkua. Vaalien ja sallien itselle omaa tilaa ja myös sallien itselleen kuulumisen, lämmön ja läheisyyden. Lonkerot tarrautuu mielellään kumpaankin kuvaan: 
MINÄ ITSENÄINEN ja MINÄ TARVITSEVA. 

Ehkä viisautta olisi antaa näiden molempien vierailla ja olla avoinna huomaamaan jos toinen jämähtää asumaan hieman liian pitkäksi aikaa niin että siitä jonka tarkoitus oli tuoda elämään sisäistä hyvinvointia onkin tullut uusi sääntö.

Nykyään saatan vähän hätkähtää näitä 100% sinun vastuullasi juttuja, niistäkin kun voi ottaa syyllisyyttä ja stressiä kantaakseen. Jos me kykenemme olemaan tietoisia n. 2-5% siitä mitä meille tapahtuu, on aika kova vaatimus alkaa ottamaan kaikesta heti 100% vastuu. 
Palaan yhä uudelleen itseni kanssa sen nöyrän tosi asian luokse, että on niin paljon mille olen sokea. Ehkä riittäisi että teemme todella parhaamme tässä hetkessä, sallien sen olevan sitä mitä se todella on tänään.

Nimimerkillä minä joka toivon voivani ottaa elämäni valinnat vastuulleni, koittaen antaa pään ja sydämmen tehdä yhteistyötä, suostua siihen elämään joka minulle annetaan ja myöntäen että tarvitsen muita peilejä nähdäkseni itseni