Laput silmillä

Huomenta maailma! Tätä teemaa onkin hyvä tsekata aina silloin tällöin. Itselläni ainakin sotkeutuu helposti se mitä "luulen että minun pitäisi olla/tehdä/olla tekemättä" ja mikä oikeasti tuntuisi aidolta ja luonnolliselta. Silloin kun en tahdo kuulla itseäni alan haalimaan itselleni kaikkea ja vähän päälle, huomaan käveleväni myös vauhdikkaammin ja toimivani kuin tuliperseen alla. Etten vaan huomaisi, kuulisi. "Tehokkuus" ja kiireisyys ovat yleisesti varsin hyväksyttyjä, sillä kaikillahan sitä hei on. Silloin juuri kun minulla alkaa askel vipattaa liian kovaa on usein erittäin tarpeellista kuulostella mitä tämän levottomuuden takana ihan oikeasti on. Mikä osa, tunne,tarve tai raja haluaa tulla nähdyksi,kuulluksi, tunnetuksi? 
Miksi en halua nähdä sitä? Mitä kuvaa minusta se "uhkaa"? Mitä pelkään että käy jos olen rehellinen? Uskallanko siirtää sivuun tulevaisuudesta luomat kauhukuvani ja katsoa mikä on tässä ja nyt?

Itse olen esimerkiksi välttänyt sanomasta asioista tai tunteista joiden olen pelännyt satuttavan toista. Jos kiellän ne itseltäni, satutan itseäni ja toista huomattavasti enemmän. Voisiko olla että onkin sitoutumista ja rakkautta olla rehellinen, vaikka se hetken voisikin sattua? Voiko olla että vaarallista ei olekkaan se että on epäilyjä tai pelkoja, vaan se että ne kieltää?