Velvollisuudentunnosta

Velvollisuudentunto on asia joka on...jännä juttu. Mitä kaikkea teen velvollisuudentunnosta? Mitä jätän tekemättä velvollisuudentunnosta? Pelottavia kysymyksiä. Nousee pelko ja ajatus että eihän sitä nyt voi vaan itseään ajatella ja olla itsekäs? Tätä voi olla hyvä tarkastella neutraalisti ja siirtää hetkeksi mielipiteet sivuun.

Voiko oikeasti olla kenellekkään hyväksi "uhrautua" kerta toisensa jälkeen?
Voiko oikeasti se pitää mitään (vaikka ihmissuhdetta) kasassa että välttää elämästä itselleen pelosta että se uhkaa toista?
Voiko oikeasti olla hyvä millekkään työpaikalle että sinne menee vuosi toisensa jälkeen kuin "pakosta" . 

Selityksiä riittää kyllä.
Enhän minä voi kun hän suuttuu.
Millä minä sitten itseni elätän?
Menetän ystäväni jos...
Minua pidetään itsekkäänä..
Yms.

Näiden ajatusten takana on hyvin inhimillinen pelko siitä että entä jos elämä ei kanna. Entä jos teen virheen? Entä jos tulen katumaan? Entä jos minut hylätään. Saattaa olla että elää vuosia tienristeyksessä, jossa sydän haluaisi eteenpäin, mutta kun ja entä jos. Se on pelottavaa, tiedän. Sallitaan sekin.

Itsekkyyttä on monenlaista. Mutta se on varma että jokainen ihminen on itsekäs. Miksi ei siis edes tutkisi että voiko olla että sillä että otan vastuun itsestäni ja elämästäni teenkin parhaan palveluksen kaikille?
Voiko olla etten saakkaan koskaan kirkasta mitalia vaikka miten koitin elää muita miellyttäen ja yrittäen olla moitteeton?
Voiko olla että kun sulla on hyvä olla itsessäsi on luontevaa huomioida muutkin? Ja yhtälailla voi sanoa kyllä tai ei. Tilanne kerrallaan.Ei siksi että olisi pakko, vaan siksi että se tuntuu luonnolliselta. 

Isoja kysymyksiä. Mitä ajatuksia teillä on velvollisuudentunnosta?

Ja sit täs ois vielä tällänen nätti kukkanenki. Jee.