Muistan miten junnuna helposti jämähti kiinni telkkariin kun sieltä tuli Avara luonto. Milloin mistäkin varaani savannista tai nelijalkaisesta kalasta. Olihan ne eläimet kiehtovia myöskin, mutta hei let's talk about that selostaja mies! Se oli sen koko ohjelman KermaKuorrutus. Kyllästymättömän uteliaana ja loputtomalla mielenkiinnolla hän jaksoi kuvailla eläinten avaraa luontoa.Joka ei hirveästi aina muuten näyttäisi kovinkaanpoikkeavan ihmisen luonnosta."Valkohäntäpeuran hienovaraisen aggressiivinen parittelu yritys säikäyttää kojootin". "Säilyäkseen hengissä sisilisko piiloutuu esittämään kuollutta". Jne.
Itsensä tunteminen ( tai sen tunteminen mikä ei ole) vaatii rehellisyyttä. Se vaatii myös sitä että hahmoaan toimintoineen voi katsos samaistumatta siihen. Ilman niitä kuuluisia mielipiteitä, toiveiden taikka kieltojen sumentamia laseja. Tällaisen kuvakulman löytäminen ei ole aina helppoa. Ego ärähtää tällaisesta ja rupeaa teeskentelemään ulkopuolista tarkkailijaa. Tunnistan sen (silloin kun tunnistan) tunteesta että jotain pitäisi ratkaista, jonkin pitäisi olla toisin. Tunnistan sen myös siitä että se mielellään dissaa/nostaa hahmoani, tai jonkun muun hahmoa. En nyt sotke tätä enää sillä kuka tarkkailee tarkkailijaa vai onko edes mitään muuta kuin tarkkailu itse. Sillä ei luontodokumentin kannalta mitään väliä. Luonnossa tapahtuu mitä tapahtuu.Ei syyllisiä, ei syyllistyviä. Vain luonto itse.
Tausta rauhasta tarkkailu on neutraalia. Voisi myös sanoa, että siinä ei ole sitä tarkkailijaa, jonka mielipiteitten läpi katsoisi. Se ei tarkoita etteikö ne mielipiteet joskus tulevaisuudessa tulisi kutsumattomina vieraina osingoille.Siksi tarvitaan egoa, olemaan itse itseään ovelampi.
Ja tässä vaiheessa astuu luontodokumentin selostaja kuvaan. Kokeile vaikka yhden päivän katsoa elämääsi, niin että tuo luontodokumentin puolueeton selostaja tekee huomioita elämästäsi.Se on loputtoman avarakatseinen. Se ei koita muuttaa mitä se näkee, eikä jätä mitään mitä itse ei haluaisi nähdä näkemättä. Löysin itsestäni lahnan, hylkeen, leijonan, käärmeen ja koiranpennunkin. Lisäksi mulla oli hemmetin hauskaa! Luonto opettaa, vai oliko se Siperia sittenkin..
