Two sides of the story
Elämä on parhaimmillaan virtaa. Ja se virtaa muuten silloinkin kun tuntuu että on jotenkin ” tukossa”. Egoa tuskin on mahdollisinta nähdä läpi yhdessä silmänräpäyksessä. Lempeys voi olla hyvä matkaopas. Mielen tehtävä on vastata mm. siitä että toimintakyky säilyy. Kaikista kivuliaimpia pisteitä se suojelee kuin uskollinen vahtikoira. Kuorista ja rooleista luopuminen tapahtuu uniikilla tavalla ja sitä tahtia kuin tapahtuu. Ei sitä tarvitse huolia tai pelätä, kaikki menee juuri kuten kuuluukin. Välillä hengittäen sisään, välillä ulos.Välillä hengitys saattaa jopa hetkeksi salpautua.
Hiljaisuudessa on äärettömän kaunis voima. Hiljaisuudella en tarkoita äänettömyyttä, vaan enemmänkin sen kaltaista tilaa, joka on ennen kuin mieli on tehnyt tulkintansa havainnoistaan. Hiljaisuus on liikettä, välillä paikallaan oloa. Sillä ei ole sääntöjä, ei ehdottomuuksia.
Sanat ovat kovin rajallisia kuvaamaan todellisuutta, kuten myös siitä tekemämme tulkinnat. Sen vuoksi kirjoittaminenkin on välillä tuntunut haastavalta, miten kuvailla jotain jota on mahdotonta kuvata, ilman että se luo vastakkainasettelua. Mitä edes tarvitsisi kuvata Kieli on itsessään dualistista, siinä on aina hyvä-paha, ylhäällä-alhaalla, oikea-väärä, vahva-heikko asetelmat mukana. Ja se on ihan jees.Mutta jos haluaa ymmärtää elämää syvällisemmin jonka voisi toisaalta ilmaista myös niin että olla tietämättä sitä mitä luuli ymmärtävänsä, on sukellettava sanojen ja ajatusten taakse. Ajatukset luultavasti tekevät sen mitä ne parhaiten osaavat: ovat asiasta jotain mieltä. Mielelle tietämättömyys voi olla kovin pelottavaa. Mitä me todella voimme edes koskaan varmasti tietää ? Olemmeko todellisuudessa koskaan tienneet mitään? Olisiko siitä niin varma, jos on oma pää panttina ja ase ohimolla?
Elämän käsikirjoitus ei ole aina sama, mitä erillinen itse haluaa. Ja se on osa tätä peliä Miksi koittaa hallita jotain, jota ei kerta kaikkiaan kykene hallitsemaan? Miksi käyttää aikaansa pelkäämään mitä saattaa käydä kun voi irroittaa turvavyönsä ja nauttia pompuista? Mieli sanoo että se on vastuutonta. Se on sen yksi tärkeä pelottelu keino, hyvänä ystävänään mm. häpeä, paremmuuden ja huonommuuden tunteet sekä syyllisyys. Ja entä jos noissa tunteissa ei olekkaan mitään negatiivista? Vain ajatus jostain kokemuksesta voi olla ” negatiivinen vai positiivinen”. Riippuen siitä vastustaako, vai hyväksyykö. Ja saa tottakai vastustaa! Ei vastustamista tarvitse vastustaa. Jos vastustat, niin hyväksy se sitten ensi alkuun.
Keskittymällä pelkkään positiivisuuteen ja kieltämällä ( monesti kovin tiedostamatta) kaiken “epämukavan” kerryttää herkästi paljon hämmennystä ja riittämättömyyden energiaa.Mitä jos ei tarvitsisi pelätä yhtään tunnetta, eikä yhtään ajatusta? Mitä jos ei koittaisi päästä eroon mistään tunteesta, vaan tekisi niiden kanssa rauhan? Ei merikään koita päästä eroon aalloista. Meri voi yhtä hyvin olla tänään tyyni, huomenna myrskyisempi. Ajatukset, tunteet ja kokemukset ovat yksittäisiä aaltoja elämän meressä. Mikään ei niistä ole toista oikeampi, parempi, huonompi tai kauniimpi. Ne ovat. Ne ovat yhteinäinen kokonaisuus jota voi kutsua mereksi. Josta yksikään aalto ei ole erillinen.
Viime viikot ovat olleet huikeaa aaltojen tykitystä. Jokainen aalto saa olla, tai se saa olla myös olematta. Mielelle se on joskus kovin kivuliasta, sen hetken kun se uskoo tarinaansa. Monet tarinat ovat olleet kenties parikymmentä vuotta systeemissä pyöriviä malleja, joissa on ollut melkoinen tunnelataus mukana. Vahva tunnesidos, mutta todellisuus arvo lööppien tasolla. Jaksan yllättyä varmaan yhä uudelleen ja uudelleen miten paljon tiedostamaton mieli kätkeekään sisälleen. Ja silti näissä ei ole mitään negatiivista tai väärää. Sekään ei auta hokea : “olen ihan ok tämän kanssa! ” jos todellisuudessa kokee hämmennystä. Mieli on taitava hämäämään ja huijaamaan jopa nojaten “henkisiin” ajatuksiin. Minun pitäisi vaan antaa anteeksi, yms. Entä jos sisimmissään onkin pettynyt ja vihainen? Kannattaako noiden tunteiden upea energia vielä kerran lytätä, ja kohdata sitten joskus? Ei. Tunteet voi kokea, ja anteeksi anto tapahtuu itsestään, kun se tapahtuu.
“Anna itsesi aina tuntea sitä, mitä kulloinkin rehellisesti tunnet. Tunteittesi torjuminen on aina keino pitää niistä kiinni, se ei ole tapa vapautua niistä, eikä ole mitään syytä tuntea syyllisyyttä minkään tunteen takia. Tunteet eivät ole tosiasioita. Niillä ei ole kerrassaan mitään vaikutusta totuuteen. Tunteet ainoastaan osoittavat sen, millaisia uskomuksia niiden takana on. Miten muuten sinä voisit tehdä tyhjäksi “väärät” uskomukset, kuin katsomalla niitä? Ja kaikki negatiiviset tunteet ovat merkkinä niistä vääristä uskomuksista, jotka ovat esteitä rauhalle. Tunteet ovat ystäviä.” -Liz Cronkhit