Kauneus keskellä pettymystä
Kukapa nyt pettymyksistä pitäisi?
Olen ollut aikas huono sietämään pettymyksiä, tai no joo, suoraan sanottuna surkea. Oma pieni maailmani on ollut lasin ohut ja mennyt säpäleiksi viiltäen sirpaleillaan, jos kohtasin pettymyksen.
Minulle kivuliaimpia kohtia ovat olleet ne, kun olen kokenut että minä tuotin jollekkin pettymyksen. Minä olin syyllinen. Se oli minun vika!
Vaikka järjellä olisin ymmärtänyt, että sen olevan turhaa, riistävä riittämättömyys on iskenyt. Mikä sitten tuottaa pettymyksen? Se , että mitä ajattelen ja toivon ei olekkaan linjassa sen kanssa mikä on todellista.Oli ne sitten miten suloisia tai positiivisia ajatuksia tahansa.Nämä ovat myös kirpaisseet silloin kun olisin halunnut auttaa jotakin, ja sitten huomaan että ei, en pystynytkään,ainakaan sillä tavalla kun mieli olisi halunnut. Kysymys kuuluukin tällöin, autanko toista todella haluamalla auttaa? Eikö halu auttaa ole enemmänkin halua kokea itsensä tärkeäksi?
Auts, tuonkin myöntäminen sattuu. Parhaiten autan monesti sillä, että annan sen siirtyä sivuun joka haluaa kokea itsensä tärkeäksi ja auttaa, ja olla läsnä, tutkia yhdessä rehellisesti. Itselleen rehellisenä oleminen on aika ” herkkää puuhaa”. Se kun ei ole aina kivaa. Se ei aina ole suuria oivalluksia ja vapautumisia, vaan välillä myös hämmennystä ja tunnetta ettei saa mistään kiinni. Näin monisti silloin, kun perustavan isot uskomukset ja käsitykset nousevat pintaan.
Pettymyksen tunne ei ole ongelma, kuten ei hämmennyksenkään. Ajatukset siitä voivat tuntua ongelmallisilta.Reaktion omaisesti olemme halunneet päästä näistä äkkiä eroon.Haluan selkeyden NYT! En halua olla hämilläni!Pettymys ja hämmennys muistuttavat meitä siitä jännästä asiasta, että me emme kontrolloi elämää. Vaikka miten haluaisimme hallita ja pitää “langat käsissä” -kaikki ei vaan aina mene niin. Jos uskomme että tekemällä jotain toisin olisimme voineet onnistua paremmin/välttää jotain, väännämme veistä haavassa. Helppoa se on jälki viisaana sanoa Kohtaamalla nöyrästi tunteemme voimme huomata odotusten ja ajatusten välisen yhteyden tuntemuksiimme. Jos kaikki menee niin kuin haluan, JES onnistuin. Jos kaikki ei mene niin kuin halusin, NOOOOY Epäonnistuin. Sen ei tarvitse olla noin mustavalkoista. On rohkeaa uskaltaa toimia ja elää ilman kuvitelmia siitä mitä pitäisi tapahtua ja mitä ei. Ja luottaa elämään. Se ei tietenkään tarkoita että pitäisi heittäytyä tuuliajoille , eikä suunnitella enää mitään. Ne asiat jotka nousevat innoituksesta ja silkasta tekemisen ilosta monesti kantavat “hedelmää”. Ei niinkään mitä tekee ja mihin sen tulisi johtaa, vaan millä energialla sitä tekee. Vapaa energia uskaltaa ottaa hypyn ja luottaa että varjo kantaa. Hyppääjä ei kuitenkaan tiedä, minne lopulta laskeutuu. Mutta hän hyppää, nauttii maisemista. Ja laskeutuu juuri sinne minne kuuluukin.
Yrittämällä aina varmistella lopputuloksia koitamme ottaa sellaisia ohjia käteemme joita ego ei vaan kykene hallitsemaan.Mikä helpotus onkaan, kun todella näkee haurautensa pelkäämättä.Se on kutsu elää.
Olen halunnut välttää pettymysten kokemisen, se on ollut kuin sotkuinen ja likainen kaappi, jonka ovia en ole halunnut avata etten näkisi sisällä olevaa kaaosta. Olen halunnut äkkiä turruttaa sen. Aiemmin harrastin pettymysten ilmetessä myös itseni ” rääkkäämistä” jollain tavalla, henkisesti tai fyysisesti treenaamalla itseni henkihieveriin. Olinhan sentään ollut mielessäni täysi nolla ja ansaisin rangaistuksen. Nyt tämä kaikki tuntuu jopa huvittavalta ja suloiselta. Sillon kun tuossa draamassa oli mukana, se oli kuitenkin kaikkea muuta kuin huvittavaa.
Pelokas mieli haluaa välttää pettymystä. Se ottaa roolin ja suojakaavun ylleen. Se varmistelee ja mittailee. Jos sen tuntosarvet ( jotka ovat vuosien huolellisten vääristymien tuotosta kehkeytyneet ) aistivat ” pettymys riskin” se aloittaa hyvittely pelin tai pakenemisen. Se koittaa keinolla millä hyvänsä kiertää sitä, että au nyt saattaa sattua. Jos tilanteessa on muita, näytellään tietysti että hei kaikki hyvin, kyllä mä olen ihan ookoo tän kanssa. Tai sitten voi kokea suoraan, nähdä rehellisesti että hups, nyt mieli oli luonut jonkun toiveen tai odotuksen. Ja Se saa kirpaista. Kirpaisu on tilaisuus. Sen voi myös katsoa, sitä voi havannoida ulkopuolelta. Nähdä inhimillisenä sen, joka toivoi ja halusi. Kysyy rohkeutta olla ihmissuhteissa aito, ja kokea pelkäämättä. Toinen osapuoli ei ole vastuussa pertymyksestä, mutta voi rehellisesti kanssani kokea inhimillisen hetken. Jos vaikka uskallan jakaa tuon hetken toisen kanssa. Raakana. Läsnä. Selittelemättä. Etsimättä oikeutuksia.Kokien sen lahjan joka löytyy pettymyksen takaa.