Don't hate the player, hate the game ;)
Vähänkin henkisyyteen tai elämän luonteeseen tutustunut on varmasti kuullut lauseen ” kaikki on yhtä”.Tietystikkin sanojen ja lauseiden kuvaukset ovat aina hyvin rajallisia, ja onkin jopa aika helpottavaa tajuta että yksikään lause ei voi olla täysin totta. Jos tuo lause olisi totta, se kumoaisi jo oman väittämänsä! Jokainen toteamus tai totuus sisältää kolikon molemmat puolet.
. Tuon kaltainen kuvaus olisi sellainen jonka voisin mahdollisesti allekirjoittaa vielä vuodenkin päästä.Tuo lause toisaalta olettaa että minulla on tulevaisuus jossa kykenen kirjoittamaan. Miten itsestäänselvänä pidämmekään välillä tiettyjä asioita…
Ehkä se kun tietää että mitään mitä kirjoittaa ei voi kuitenkaan olla absoluuttisen totta vapauttaakin pelaamaan sanoilla! Me ollaan saatu upeita ilmaisun välineitä, on vaan liian kireällä olevan ponnarin syytä että joskus otamme sanat hieman turhan tosissamme
Tuo kaikki on yhtä lause on hämäsi minua pitkään. Luulin että kunhan olen tarpeeksi ryöpännyt egoani jollain tavalla voimallisesti ja yhtäkkisesti saisin tästä suoran kokemuksen. Minulla on kyllä ollut upeita svääri kokemuksia aiheesta, mutta kuten kaikki kokemukset nekin ovat ohikiitäviä. Usein näitä ykseyden kokemuksia olen saanut öisin, kun tietoinen mieli on tarpeeksi hiljaa eikä yritä jatkuvasti löytää syitä tai ennalta tuttua kaavaa. Eräänä yönä havahduin siihen että keho oli matkalla wc:hen enkä tuntenut tai huomannut mitään eroa kehon, seinän, oven kahvan tai minkään välillä. Kokemus oli henkeäsalpaavan kaunis, rakkauden täyteinen.Maailman luonnollisin. Ja pim! Se katosi. Vastaavia kokemuksia on muutamia, silloin kerta kaikkiaan kaikki näyttää ja tuntuu ihmeelliseltä, uudelta. Muovilusikasta alkaen. Karkkipaperin roska on yhtä arvokas kuin tonnin seteli. Asioilla ei ole mielen normaalisti luomia arvoja ja merkityksiä.
Kokemusta ei voi mielellä tehdä. Nuo hetket ovat olleet jotain niin päräyttävää, että niiden jälkeen on jotenkin selvää ettei tuollaista voi mielellä ” saavuttaa”. Huippukokemukset on ihania, mutta niiden jahtaus voi viedä vaan omaan vankilaansa. Nuo kokemukset ovat ehdottomasti syventyneet ymmärrystäsi siitä että kaikki on yhtä, mutta koenko todella 24:7 näin? No en todellakaan.Itsekkyyteni suorastaan haisee
Jos siis sanon että kaikki on yhtä, perustuuko tuo siihen mitä olen lukenut ja siihen mitä haluan uskoa?( suloista ja tekee varmasti hyvää) Vai perustanko tuon sanomisen nyt johonkin muistikuvaan ? Kuten tiedetään, muistikuvamme ovat melkoisen vääristyneitä.. Emme tosiaan näe elämää niinkuin se on, vaan millaisten lasien ( uskomusten, arvojen, kulttuurin, yhteisesti sovittujen sääntöjen jaottelun mukaaan) läpi sitä katsomme. Elämää on tietysti kivempi katsoa vaaleanpunaisten kuin mustien linssien läpi ( molempia on kokeiltu). Vapautta etsivälle ei enää linssit riitä. Nyt halutaan nähdä suoraan, ilman uskomusten suodattamaa kehikkoa.
Se on sekä vapauttavaa mutta myös raakaa nähdä mitä jos lakkaa uskomasta mielensä luomiin merkityksiin? Ei mielelle ole kivaa kun sen illuusiot poksahtelevat puhki, mutta kun ne ovat poksuneet, mikä enää poksuisi? Voi kokea rauhaa vaikka mitä tapahtuisi. Ne napit joihin aiemmin joku viaton tapahtuma sohaisi eivät reagoikkaan enää.Sitä voi hienosti esittää ettei satu, mutta valehtelee vain itselleen. Jos vielä sattuu ja reagoi, niin tekee sitten sen rehellisesti.
Kaikki on yhtä. Mitä se tarkoittaa suoralla kokemuksella? En voi perustella tätä sillä että kaikki on energiaa, ja 99,9% atomien ja molekyylien sisällä on tyhjää. Ihmis kehossakin. Ei ole mitään erillistä yksikköä joka ohjaa kaikkea. Jotain täällä silti on. Joku käsittämätön mysteeri liikuttaa tätä kaikkea.
Ei ole erillistä minua, ei ole erillistä sinua. Kaikki on samaa. Kaikissa meissä näyttää toimivan jatkuvasti automaatiolla mitä hienojakoisempia prosesseja, alkaen solujen uusiutumisesta kykyyn tiedostaa olemassa olo.
Kaikki on samaa. Kaikki on yhtä aukeaa ” minulle” kun huomaan että minää siinä muodossa , erillisenä kontrolloijana tai hallitsijana ei ole.Silloin ei ole muitakaan. Näen toki erilaisilta näyttäviä muotoja, ihmisiä, lintuja, puita, busseja, katukivetystä… Jokainen näyttelee rooliaan täydellisesti, jokainen on osa kokonaisuutta.Jos ketään ei ole, miten kaikki voi olla yhtä?
Kaikki on samaa.Jos ymmärrän tämän älyllisesti se vapauttaa jättäen hieman kylmäksi.No mitäs nyt?
Kun näen tämän sydän auki, se saa kyyneleet silmiin. Mitään erillistä ei ole ja silti saamme olla kokemassa tätä huikeaa peliä! Pelistä voi viimein ottaa kaiken irti, ja katsoa miten kauniin raadollisesti luonto hoitaa kaiken itsestään. Se ei tee sitä tasaisesti, vaan pienien tai suurien katastrofien kautta. Eikö ole kesälle pieni katastrofi luopua syksyn tullen lehdistään? Tuskin puu määrittelee luontoon kuuluvia muutoksia mitenkään. Se vain antaa itsensä tälle kaikelle <3
Mieleen tulee vanha sanonta ” don’t hate the player, hate the game” .
Ei ole pelaajaa, on vain peli. Täydellinen peli.